BTB13 Hiukset ja Hiuspohjan hoito sekä BTB13 Pro Age tuotteet, Ihon hoito

BTB13 Hiukset ja Hiuspohjan hoito  sekä BTB13 Pro Age tuotteet, Ihon hoito

Uusi BTB13-seerumi mullistaa ihonhoidon

Kansainvälinen suomalaisjohtoinen tutkimusryhmä löysi yhteyden ikääntumisen merkkien ilmaantumiselle ja kantasolujen energia-aineenvaihdunnan häiriöille.

Kantasolututkimuksen ansiosta Oulun yliopiston tutkijaryhmä kehitti uuden kosmeettisen huippuvalmisteen BTB13-seerumin, joka kykenee energisoimaan ja aktivoimaan kantasoluja tuottamaan uusia iho- ja hiussoluja.

BTB13_ihon_uusiutuminen.jpg

Mikä tekee BTB13 ainutlaatuisen?

BTB13 seerumi mullistaa ikääntymisen hoidon, sillä se pystyy aktivoimaan esimerkiksi ikääntymisen johdosta inaktivoituneita kantasoluja.

BTB13 seerumin ansiosta kantasolut pääsevät tuottamaan enemmän uusia ihosoluja, ja iho paranee, uudistuu ja kiinteytyy

Näin se myös vahvistaa ja uudistaa hiuspohjaa lisäten hiusten määrää ja tuomaan uudenlaista tehoa kaljuuntumisen hoitoon.

BTB13 seerumi tuottaa uusia, terveitä ihosoluja – näin se tuo ratkaisun myös iho-ongelmiin. Mm. sen kutinaa poistava vaikutus on mullistava. Moni kortisonikierteessä oleva on löytänyt avun BTB13 –seerumista.

Kuka hyötyy BTB13 tuotteesta?

ikääntynyt/ikääntyvä iho

tulehtunut iho, esim. akne tai ruusufinni

atooppinen tai couperosa iho

hiuspohjan ongelmaiho

hiustenlähtö

arpien hoito

kutina iholla

Lisätietoja:

Lue lisää www.btb13.com

Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 20 / 25 tuloksesta

BTB13 ripsiseerumilla saa luonnollisesti vahvat sekä kauniit pitkät ripset, levitetään ripsien tyveen.

BTB13™ on tieteeseen perustuva patentoitu suomalainen innovaatio. BTB13 Ripsiseerumi sisältää ripsiä vahvistavaa BTB13™-hoitogeeliä ja pidentävää pentapeptidiä. Käyttö: Levitä seerumia aamuin illoin ripsien tyveen kasvojen puhdistuksen jälkeen. Sopii käytettäväksi myös ripsipidennysten kanssa sekä kulmakarva-alueelle.   

Normaalihinta 62,00 €
49,60

BTB13 Hair Growth Shampoo

Aloe vera -pohjainen shampoo on kehitetty hiustenlähtöön ja vaurioituneille hiuksille. Shampoo sisältää patentoitua BTB13™-hoitogeeliä, kofeiinia ja runsaasti hoitavia vitamiineja (B3, B5, B6, C, E) sekä luonnollisia kasviuutteita, jotka tukevat hiusten hyvinvointia ja kasvua. Pesevät aineet ovat hellävaraisia ja kasvipohjaisia.

Käyttö: Kastele hiukset, levitä shampoo ja vaahdota. Toista käsittely tarvittaessa ja anna vaikuttaa 1-2 minuuttia. Huuhtele huolellisesti.   

Normaalihinta 28,00 €
27,00

voidaan lähettää 2-3 päivän kuluessa

Aloe vera -pohjainen hoitoaine on kehitetty hiustenlähtöön ja vaurioituneille hiuksille.

Normaalihinta 34,00 €
31,00
Päivän hinta

Varastossa
voidaan lähettää 1 päivän kuluessa

Hiusten rakennetta eheyttävä hoitoaine luonnonkiharoille, vaurioituneille ja kuiville hiuksille. Ravitsee hiuksia antaen niille kauniin kiillon. Sisältää hoitavaa kaurauutetta ja jojobaöljyä sekä hiuksia hoitavaa ja vahvistavaa apinanleipäpuuproteiinia.

Normaalihinta 24,00 €
20,18
Päivän hinta

voidaan lähettää 3-4 päivän kuluessa

EP Karpalo Erikoisshampoo, Hiusten kasvu

Normaalihinta 25,00 €
21,50
Päivän hinta

voidaan lähettää 3-4 päivän kuluessa

Naviter Clean Beauty Probioottinen Käsienpuhdistusgeeli puhdistaa tehokkaasti jättäen ihon pehmeäksi ja miellyttävän raikkaan tuoksuiseksi.

Normaalihinta 13,00 €
11,00

voidaan lähettää 2-3 päivän kuluessa

Suomessa valmistettu Naviter Clean Beauty Hoitava Käsidesi.

Normaalihinta 20,00 €
16,00

voidaan lähettää 2-3 päivän kuluessa

Naviter Clean Beauty Probioottinen Käsivoide on kuivien käsien pelastus!

Normaalihinta 15,50 €
13,00

voidaan lähettää 2-3 päivän kuluessa

BTB13 PRO-AGE HOITOLINJA
- kiinteyttää ja uudistaa

Pro-Age -hoitolinja on kehitetty estämään ihon ikääntymisen merkkejä sekä vahvistamaan ihoa ja aktivoimaan sen uusiutumista. Starttipaketti on kätevä tapa käynnistää BTB13 ihonhoito pienemmällä ja edullisemmalla aloituspaketilla.

Normaalihinta 88,00 €
71,00

Normaalihinta 94,00 €
81,00

Normaalihinta 98,00 €
93,00

voidaan lähettää 2-3 päivän kuluessa

BTB13 Pro-Age Silmänympärysvoide

BTB13™ on tieteeseen perustuva patentoitu suomalainen innovaatio, joka kiinteyttää ja uudistaa ihoa. Pro-Age Silmänympärysvoide häivyttää tummia silmänalusia aktivoimalla kuona-aineiden poistumista iholta ja soluista. Iho vahvistuu säännöllisellä käytöllä. Käyttö: Levitä pieni määrä voidetta silmänympärysiholle aamuin illoin BTB13 seerumin jälkeen.  

Normaalihinta 49,00 €
38,40
Päivän hinta

voidaan lähettää 2-3 päivän kuluessa

BTB13 Pro-Age Hoitovesi

BTB13 Pro-Age Hoitovesi viimeistelee kasvojen puhdistuksen ja tasoittaa ihon pH:n. Erinomainen pintakuivan ihon kosteutukseen. Hoitovettä voi levittää useita kerroksia tehokosteuttamaan pintakuivaa ihoa. Käyttö: Levitä hoitovesi kasvoille, kaulalle ja dekolteelle aamuin illoin.    

Normaalihinta 38,00 €
30,40
Päivän hinta

voidaan lähettää 2-3 päivän kuluessa

BTB13 Pro-Age Puhdistusemulsio

BTB13 Pro-Age Puhdistusemulsio puhdistaa kasvojen ihon ja meikin hellävaraisesti kuivattamatta ihoa. Käyttö: Levitä puhdistusemulsiota kasvoille, kaulalle ja dekolteelle aamuin illoin. Huuhtele ja viimeistele puhdistus BTB13 Pro-Age Hoitovedellä.

Normaalihinta 38,00 €
30,40
Päivän hinta

voidaan lähettää 2-3 päivän kuluessa

 NYT - 20 % OVH;STA....BTB13 Mineraalimeikkivoiteissa on neljä Raili Hulkkosen kanssa kehitettyä sävyä: 010 Extra Light, 020 Light, 030 Medium, 040 Medium Dark. Ne sopivat suomalaiselle iholle loistavasti ja niiden kevyt koostumus sisältää ihoa hoitavaa ja vahvistavaa patentoitua BTB13™-hoitogeeliä.

Normaalihinta 38,00 €
30,40
Päivän hinta

BTB13 Mineraalimeikkivoiteissa on neljä Raili Hulkkosen kanssa kehitettyä sävyä: 010 Extra Light, 020 Light, 030 Medium, 040 Medium Dark. Ne sopivat suomalaiselle iholle loistavasti ja niiden kevyt koostumus sisältää ihoa hoitavaa ja vahvistavaa patentoitua BTB13™-hoitogeeliä.

ULTIMATE BRIGHTENER - Heleyttäjä

Sävyt: Light + Medium

BTB13 Heleyttäjä on moderni monitoimimeikki joka tuo hehkua iholle. Meikkivoiteen alla Heleyttäjä parantaa meikin kestoa ja luo iholle eloisaa hehkua. Meikkivoiteen päälle sipaistuna se korostaa kasvoja valokynän tavoin. Sekoittamalla pisaran Heleyttäjää meikkivoiteeseen meikin ilme raikastuu ja kevenee.

Normaalihinta 38,00 €
28,40
Päivän hinta

voidaan lähettää 3-4 päivän kuluessa

ULTIMATE BRIGHTENER - Heleyttäjä  Medium